keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Vulkan He'stan arises from a pile of scrap

Nämä WIP-projektit eivät sitten koskaan lopu. :D/:C

Vulkanin 40mm base jalkoineen. Teknokinttu on puppetswarin koipia ja metalliratas vanhan rikkoutuneen airsoft-aseen sisuksista.
















Sinitarrafiilistelyä mahdollisesta Vulkanin ulkomuodosta.
Bitsikaupoista tarvitaan vielä ainakin jokin näppärä terä keihään kärjeksi.
The Gauntlet of the Forge-käpälästä vaihtuu vielä kämmenosa toiseksi
Käytiin tuossa tiistaina velipojan kanssa Tampereella pyörimässä välipäivien alennusmylläkässä. Alennettuun hintaan ei tainnut lähteä ensimmäistäkään tavaraa omaan kassiin, mutta Fantasiapeleistä tuli ehkä yksi suurimpia pelastuksia, mitä tulee Salamantereiden edistymiseen maalauksessakin: Sopivan sävyinen pohjamaalispray.
Sprayn lisäksi mukaan tarttui Army Paintterin Tuftia ja Mikhail Kalashnikovin hyväksymää energiajuomaa.
Muita kuvaan löytämättömiä löytöjä olivat pussillinen miniatyyripuita Risteysasema-nimisestä pienoisrautatie-myymälästä, mutta paluumatkalla Furinji otti ja vei ne vahingossa mukanaan. Nyt tuo mokoma ihan varmana kohta jo bloggailee niistä kuinka halpaa ja hyvää ja edullista oli blaa blaa blaa.

Toinen vierailtu erikoisliike oli jo ennenkin blogattu Harraste-harrastemyymälä, josta oli pakko ostaa lisää nukkekotisaranoita tyttöystävän käskystä, kun "vanhat katosivat jonnekin."

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Smile and wait for the Flash

Kiitos jälleen Puppetswar.eu! Ensiksi Meksikolaiset örkit ja nyt tämä:

Ki
Smile, you're in candid camera!
Peace through superior fire power!
Rhinon telaketjut... ovat... pienet.
Takaluukkukin on saanut päivitystuuletinta.
Muita tällä kertaa kaupasta matkaan lähteneitä osia: Dreadnought-yhteensopivat kädet, SM-yhteensopivia bionikseja yms!

Vindicator potenssiin 10, kulkee Puppetswarin kaupassa nimellä Big Momma Cannon. Naurettava hinta, loistava valu ja skulpti. Jättipuskuri, jätti-irtopanokset ja takaluukun tuuletinlaatta kuuluivat myös samaan diiliin. Ei voi kuin olla kiitollinen tällaisen puljun olemassaolosta. Tavalliselle mariinijaokselle tuon kokoinen Vindicator voi olla vähän vaikea tapaus perustella, mutta Salamandereiden teknologiainnokkuuden ja esim. Kaooksen Iron Warrioreiden tapauksessa en näe mitään syytä, miksei isompi olisi parempi. ;)
Tällä kelpaa kompensoida vaikka mitä! Lyö tällaisen laitteen pöytään keskustelun päätteeksi niin ei ole epäilystä voittajasta. Tietysti jos vastapuoli pelaa sen kortin.


lauantai 10. joulukuuta 2011

WIP-projekti n:o 235135: SM Rhino, Toimivat kattoluukut

Joo joo, en saa koskaan mitään valmiiksi asti kun mielenkiinto seuraavaan projektiin loikkii karkuun kuin aropupu venäläistä metsästäjää. Tein sen kuolettavan virheen, että menin ja tilasin itselleni joululahjaksi Maelstromista Space Marine Mega Forcen vuosimallia 2011. Tuokaan ei vielä riittänyt vaan tarvitsi lisätä ostoskoriin yksi Assault Terminators-rasia, sekä Razorback. Kaikki tämä vain sen takia, koska "oli niin halpaa kun -16% jouluale". Olen heikko. Kyseiset tavarat eivät ole vielä saapuneet, onneksi.. Figuurit veisivät varmasti lopunkin koulunkäyntiin tarkoitetun ajan.

Tietysti hyppääminen kaiken Demoniuden ja Örkkiyden keskeltä lojalisti-kultapoikien kauniiseen ja siloposkiseen rivistöön ei tullut ihan täysin puskista. Pieni poika minussa on aina haaveillut palaavansa joskus takaisin myös Space Marineiden pariin. Kun 13 vuotta sitten harrastuksen aloitin ostamalla 3. sääntölaitoksen aloituslaatikon, kannessa komeili Black Templarit. Muutaman mustaksi maalatun teknoritarin jälkeen tajusin, että Salamanders on se minun juttuni. Fluffi kuulostaa omaan korvaan kivalta ja Green is Da Best. ;)

Nyt tämä varomaton uudelleen lämmittely alkaa MK2 Rhinon kasaamisella. Täytyy sanoa, että 13 vuotisen harrastukseni aikana, en ole koskaan tällaista uuden mallista rhino-runkoa vielä kasannut. Tuntui mukavalta ja helpolta!

Olen heittänyt sekaan vähän vanhemmasta MK1 -mallista etupeltiä, niin saadaan vähän improvisoitumpi ulkonäkö, mikä mielestäni kelpaa Salamantereille, jotka minun armeijani taustatarinoissa joutuvat paljon luottamaan kenttäkorjauksiin ja Techmarineiden luoviin patenttivirityksiin, koska toimivat aina siellä kaukana jossain paremman huollon saavuttamattomissa.

Vielä, minua kiehtoo ajatus siitä, että Rhinon kattoluukut voisi liimata avonaisiksi josta voisi laittaa sitten Melta -asetta käyttäviä liskosotureita tulittamaan ohikulkijoita. Kuitenkin, jos ja kun Rhinon sisällä ollut jalkaväki tulee ulos, tankin ulkonäkö muuttuu hölmöksi. Siksi, kiitos tyttöystävän nukkekotiharrastuksen, pieniä toimivia saranoita!

Yleisilmettä, Luukusta roikkuva Techmarine saa todennäköisesti Stalker pattern tyyppistä Boltteria kouraansa.
Saranat on liimattu superliimalla, mutta aion vielä asentaa noihin naulareikiin jotkut sopivat ruuvit/pultit.
Kattoluukut ääriasennossa. Koska luukusta ampuvat miehet eivät ylettyisi edes tähystämään tankin lattialta, veikkaan että teen jonkinlaisen jakkararatkaisun johon saa juurikin sääntöteknisestikin sen kaksi Mariinia.
Olen raaputtanut alkuperäiset saranat kokonaan pois.


Tulipas kokeiltua ensimmäistä kertaa samalla videokuvaa ja sen lataamista sinätuubaan. Kas näin:


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...