maanantai 19. syyskuuta 2011

Kilpailu: Paikkakunta paremmaksi

Blogataanpa ensimmäistä kertaa toisesta rakkaasta harrastuksesta, airsoftista. Satakuntalaisten harrastusmahdollisuuksien tukeminen on nyt yhden äänestyspainikkeen klikkaamisen päässä.

KLIKKAA TÄSTÄ ÄÄNESTYKSEEN JA JAA MYÖS ETEENPÄIN, ESIM FACEBOOKISSA. Huomioikaa että äänestää voi eri IP-osoitteista, joten klikkaukset työpaikoilla, koulussa ja kotona ovat suositeltavia ;)

Liitänpähän tähän alkuperäisen ajatellun ehdotuksen perustelut osion, joka vain kävi lopulta liian pitkäksi.

"Airsoft on replika-aseharrastus, joka on viime vuosina kasvanut Suomessa ja Satakunnassa varsin varteenotettavaksi harrastusmuodoksi. Aseet ampuvat oikein käytettynä harmittomia muovikuulia.
Satakunnan innostuneiden pelaajien riittäessä, vain luvalliset pelialueet ovat usein kortilla. Satakunnan Airsoft RY yrittää jatkuvasti kehittää Satakunnan harrastusmahdollisuuksia ja tarve varsinkin sisätiloissa pelaamiselle on tänä päivänä suuri. Metsäalueiden hankkimisen ollessa huomattavasti helpompaa ja edullisempaa, sisäpelialueen hankinta, pelialueen ehostaminen erilaisilla rakenteilla ja ylläpito vaativat enemmän rahaa. Uusi sisäpelipaikka antaisi satakuntalaisille harrastajille uutta potkua ja yhdistys saisi kipeästi kaipaamaansa pääomaa sisäpelipaikan kuluille. Järjestäytyneellä yhdistystoiminnalla tuemme aloittavia, etenkin nuoria pelaajia tarjoamalla luvallisia pelialueita, täten vähentäen myös aina välillä uutisotsikoissa näkyviä "takapihakohelluksia".

Uusi pelipaikka ei pelkästään houkuttelisi uusia pelaajia harrastuksen pariin vaan innostaisi myös monet jo kokeneet harrastajat saapumaan pelipaikalle kymmenienkin kilometrien päästä. Koko satakuntalainen harrastajakunta hyötyisi ja olisi kiitollinen.

- Satakunnan Airsoft RY "


1 kommentti:

  1. Kannattaa tukea tätä hanketta. Sisäpelipaikkaa ei tällä hetkellä ole, joten talviharrastaminen jää vähille. Hyvä harrastus nuorelle näin äidinkin näkökulmasta.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...