tiistai 31. tammikuuta 2012

Tactical Marine Squad: Brother Brann'Sar 4/10

Neljäs esiteltävä Taktinen avaruusmerijalkaväensotilas on erikoisaseen käyttäjä: Brother Brann'Sar (norjan sanasta brannsår = palovamma). Vaikka hyvin usein taktisen ryhmän erikoisaseet kiertävät ryhmän jäsenillä, sillä jokainen hallitsee kunkin asetyypin käytön, Brann'Sar on kehkeytynyt Melta -aseperheen vakiokäyttäjäksi omassa ryhmässään. Tämä on johtanut myös moniin vammoihin, sillä hän on usein pysäyttämässä sitä petturi-Land Raideria tai muukalaislennokkia pahimmassa mahdollisessa paikassa viimisillä sekunneilla.

Metalliosat ovat jälleen GW:n Iron Hands -boksista. Suosittelen kyseisen boksin hankintaa, jos persoonallinen ulkonäkö marineilla kiinnostaa. Boksi on lähes saman hintainen kuin normaaliversiokin. Valitettavasti mukana tulee vanhemman tyylinen muoviskehikkosetti, joten mukana ei tule mm. plasma gunia, melta gunia eikä yhtä kattavaa liinavaatekasaa.

Veli Palovamma
Prometheus-kultti on lähellä Brann'Sarin useaan otteeseen poroksi palaneita sydämiä.

maanantai 30. tammikuuta 2012

Tactical Marine Squad: Brother Drage 3/10

Kolmas taktinen mariini-veteraani: Brother Drage (norjan: lohikäärme).

Kaverin rintapanssarina toimii yksi GW:n Iron Hands -boksin metalliosista. Kaveri on juuri etenemässä kohti sankkaa lähitaistelua, sillä kranaatin heiton jälkeen boltterituli vaihtunee hyvin pian aseen perään.

Brother Drage

perjantai 27. tammikuuta 2012

Tactical Marine Squad: Brother Fir'Fisle 2/10

Aika toisen taktisen mariinin astua esiin. Brother Fir'Fisle (norjan sanasta: lisko). Minusta norjan kielellä kaikki kuulostaa hyvältä. :D Varsinkin kun vähän vääntelee kirjoitusasua jännemmäksi. Painein pitkään mielessäni veljien nimeämisestä norjan ja kreikan kielen väliltä. Kreikka sopisi Salamantereiden fluffin puolesta paremmin, mutta koska in the dark future there is only Terra, eikä yksittäisiä maita, niin miksipäs ei.

Haluan että Salamantereissani on enemmän sitä taktista fiilistä, eikä pelkästään sitä kansikuvallista posetusta, vaikka sitäkin rutkasti mukana on. Kaverille on väsätty sotilastermein "chestrig"-tyylinen kantolaite laittamlla lipastaskuja rintapanssariin kiinni. Ei ennennäkemätön temppu internetissä, mutta itse pidän. Kuvassa myös Hitech Miniaturesin hartsialustoja.

Brother Fir'Fisle
"In addition to the standard Space Marine armament of bolt pistol and grenades, most Tactical Space Marines carry a bolter - the furious weapon of vengeance made famous on untold millions of blood-soaked battlefields."

torstai 26. tammikuuta 2012

Tactical Marine Squad: Brother Ild 1/10


Marineiden kasaus on lähtenyt hyvällä fiiliksellä käyntiin ja tuonut uutta jaksamista harrastuksen parissa pitkähkön takeltelun jälkeen.
Nyt suurennuslasin alle pääsevät Troop -valinnat eli taktista mariinia pukkaa.
Näihin vierähtää tovi ja en malta olla panostamatta täysillä yhteenkään Salamanteriin.

Alkaa siis 10-osainen päivitys, jossa joka kerta esitellään yksi Tactical Squadin jäsen. Vulkan He'Stanin johtama joukko tulee muodostumaan hyvin pitkälti veteraaneista joten 40+ "ylimääräisen" terminator honours -olkasuojuksen omistaminen ei ole pahitteeksi.

Brother Ild (norjaksi "tuli") kantaa yhtä komppanian monista master-crafted aseista.

Tactical marineita varten on tullut muun muassa hankittua seuraavia osia: Forgeworldin Salamander shoulder padit, ympäri maailman bitsikaupoista antennillisia kypäräpäitä, terminator honours -olkasuojuksia, sekä assault marinen juoksevia jalkoja. Yksittäisen mariinin kokonaishintaa voi vain arvailla. Lopputulos on komea, mutta hintava.

tiistai 24. tammikuuta 2012

Trolltrader: 180cm Green Stuffia reilulla kympillä!

Ei, nyt ei ole kyse mistään nettipeikkoilusta, vaan törmäsin internetissä jälleen erittäin kiinnostavaan ja itselleni uuteen nettikaupaan:

http://www.trolltrader.co.uk/
Monien muiden alan liikkeiden tapaan, kaupan pääkallonpaikka sijaitsee Iso-Britanniassa, josta he postittavat tavaraa ympäri maailman. Tilauspäivämäärä oli 18.1. ja maksettuani jälleen PayPal-teitse, Trolltrader ilmoitti postittaneensa tilaukseni noin varttia myöhemmin. Naurettavan nopeaa palvelua jo sanoisin! Tavara tippui tänään 24. päivä postiluukusta, joten vähän vajaa viikko tuossa Iso-Britannian ja Suomen välillä aina menee, vaikka kuinka nopeasti postittelee. Välissä oli tietysti viikonloppukin, joka vaikutti asiaan.

Valikoima kaupassa on melko kattava. Trolltraderia voisi luonnehtia ns. vaihtoehtovalmistajien kaupaksi. Löytyy yhtä sun toista, kunhan se ei ole Gamesworkshopin tavaraa. Kauppa ilmoittaa, Maelstrom-tyylisesti, että yli 10 £ tilaukset postitetaan ilman kuluja worldwide. Vaikka oman tilaukseni suuruus kasvoi n. 15 punnan suuruiseksi, ei kaupan ostoskori ainakaan ymmärtänyt 1,50 £ postituskuluja hinnasta vähentää. Tavara oli kuitenkin siitä huolimatta niin edullista, että en paljoa jäänyt miettimään mistä mokoma johtui.

En tiedä onko tämä halvinta, mutta ainakin edullista! 
72 tuumaa (180cm) Green Stuffia 10.95 £ (n. 13 €)!
Lisäksi Trolltraderin kautta tutustuin itselleni uuteen valmistajaankin: HITECH Miniatures.







25mm halkaisijaltaan olevat baset ovat erittäin laadukkaita ja hintaa viidellä oli 4,50 £
Suosittelen tutustumaan tuohon HITECH (kirjoitusasu?) Miniaturesin valikoimaan tarkemmin täältä: http://hitechminiatures.com/
En tähän hätään löytänyt mistä maasta kyseinen lafka operoi, mutta heidän sivujensa hintojen ollessa euroissa, voidaan olettaa ettei olla ainakaan Iso-Britannian tai USA:n vesillä. Postituskulut tuskin kasvavat kovin suuriksi tuoltakaan.

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Dreadnought with Puppetswar arms

Kylläpä on taas aika hujahtanut viime postauksesta. Jos tällä viikolla laitettaisiin vähän tiuhempaa tahtia päivityksissä. :)

Salamander Dreadnought on nyt spreijattu Army Paintterin "Greenskin" primerillä. Otoksista saa hyvän kuvan, miltä Puppetswarin walker-kädet näyttävät GW:n tuotoksissa. Hassu yhteensattuma on, että puolavalmistajan kädet sopivat heittämällä dreadnoughtin olkapään nystyröihin, *Köh*

Ei muutakuin washailemaan ja vetämään päävärejä.
Salamander-symboli on forgen messinkikoristeita, joista bloggailen myöhemmin lisää.
In the Grim darkness of the future, there is no logic in magazine capacity.
Magnetisoinnista innostuneena, olen varustanut nämäkin kädet 12mm magneeteilla.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...