torstai 6. tammikuuta 2011

2 viimeistä Kannua ja muuta Wippiä

Loppiaisaatto teki tekojaan ja pieni big mekki minussa (*tirsk* you said... wait wat?) sai aikaiseksi eilen kaksi killer kania ja deffdreadin alun. Tilasin bitzbarn.com:ista deffdread-spruen jossa tuli jalat ja suurin osa rungosta. Loput sainkin keksiä itse. Kuitenkin periaatteessa sain 15 usan dollarin hinnalla kokonaisen deffdreadin aikaiseksi kun vähän kahlasin omaa bitzboxiani. 

Eniten aikaa vievää deffdreadissa oli kahden punisher cannonin piipun metsästys. Tilasin yhden piipun kuukausi kaksi takaperin Let the Dice Decidestä, mutta huomasin joutuneeni tilanteeseen jossa jokainen bitzikauppa möi ei oota punishereista. Lopulta ostoilmoitukseni Sotavasarassa tärppäsi ja sain toisenkin rankaisijatykin. Dread on vielä pahasti kesken mutta jotain katseltavaa siinä jo on.



 Deffdreadin innoittajana on luonnollisesti toiminut ainakin White Dwarfissa esiintynyt Dethklanka Big Dred.
Kaksi viimeistä kania täydentämään ryhmiänsä. Kuvakulma ei tuo rokkit launchalla varustettua kania oikeuksiinsa.
Nähtyäni IG bastionin mukana tulevan lascannon-kanuunan ja kuultuani yhden peliporukkani jäsenen omistavan sellaisen, näin mielessäni vain kaksi sanaa: MUST LOOT! Lyhyen painostuksen jälkeen tykki vaihtoikin omistajaa ja ulkonäköä. Näitä on kaksi runkoa vielä odottamassa, kunnes saisin jostain Zzapguneja lisää, että voisin rakentaa kokonaisen Batteryn. ;) Jos joku laupias samarialaisen kuvatus on valmis luopumaan omista metalli-zzappguneistaan tai BW:n mukana tulevista hyvään hintaan, ota yhteyttä!

Edellisen päivityksen nimenä oli "Tavoitteena Dread Bash" ja mielestäni kyseinen ideologia alkaa olla jossain muodossa havaittavissa vitriinissäni. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...