maanantai 6. helmikuuta 2012

Tactical Marine Squad: Brother Lin'Orm 9/10

Loppu häämöttää. Enää kaksi jäjellä! Yhdeksäs taktinen on ryhmän raskasaseen käyttäjä, Brother Lin'orm (väännelty norjan toisesta lohikäärme-sanasta: Linnorm). Veli Bran'Sarin tavoin Lin'Orm on kärsinyt kovia Melta-aseiden käytön johdosta, jälleen yleisön logiikan mukaan epätodennäköisiin paikkoihin. Soturin jalat ovat pelkkää metallia.

Hän menetti raajansa piiritystaistelussa petturi-mariineita vastaan, kun Komppania oli kyseisenä päivänä hyökkäävänä osapuolena. Lin'Orm oli määrätty antamaan tulitukea Rhino -luokan panssariajoneuvon kattoluukusta. Taistelun kuluessa panssariesteiden takaa rymisti vihollisen Land Raider -tankki. Tankki vaikutti oudon eläväiseltä ja sen edessä ollut hyökkäysramppi näytti kuin se olisi virnistänyt viheliäisesti Lin'Ormin ajoneuvon suuntaan. Demoninen panssari oli kärsinyt jo valmiiksi silmin nähtävää vahinkoa, joka oli lamauttanut sen asejärjestelmät. Viat eivät tuntuneet silti hidastavan Demonin tappoviettiä ja Lin'Orm huomasi, että tankki oli ajamassa täyttä höökiä törmäyslinjassa Rhinoon. Myöhemmin, sekä Rhino, että Kaaos Land Raider oli pitkin poikin taistelutannerta räjähtäneenä kappaleiksi. Lin'Orm löytyi parikymmentä metriä sivummalta kahtena kappaleena tuskainen mutta samalla ylpeä ilme kasvoillaan.





2 kommenttia:

  1. Saatanan hieno muuten kypärä tuolla epelillä, Muutenkin suhteellisen siisti asento, juuri tuommonen matala tukea ottava asento että saa ison Multi-Meltan avaamaan tulen.

    Hienoa jälkeä taas.

    VastaaPoista
  2. On kyllä ehdottomia suosikkeja ryhmässä tähän mennessä.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...